Myanmarilaisen Yeen perhe eli aiemmin köyhyydessä hänen miehensä epävakaiden kalastajatulojen varassa. Kirkon Ulkomaanavun toimeentulohankkeen ansiosta Yee onnistui kuitenkin hankkimaan itselleen porsaan, ja nyt hän elättää perhettään kasvattamalla sikoja. Tällä hetkellä Yeellä on kaksi sikaa, joista perhe saa pian uuden poikueen.
5 sikaa
55 €
Siankasvatus on hyvä toimeentulon lähde, sillä sikojen kasvattaminen on suhteellisen helppoa.
Avustusohjelmissa perheille lahjoitetaan sikoja, jotka ovat parempaa rotua kuin perinteiset paikalliset rodut. Nämä eläimet kasvavat suuremmiksi ja saavat enemmän jälkeläisiä. Ne eivät myöskään ole yhtä alttiita taudeille kuin paikalliset rodut.